Lifestyle -kauppa / Vanhan Rauman parhaalla paikalla
Myynnissä Lifestyle-kauppa vaatteineen, lahjatavaroineen, sisustustuotteineen sekä pitkäaikainen ja tuttu nimi pelkällä varaston arvolla.
Kauppa on toiminut Vanhan Rauman parhaimmalla liikepaikalla jo 10 vuotta ja nykyisen omistajansa alla reilun vuoden. Uusi omistaja on perustanut verkkokaupan sekä synkannut varaston, verkkokaupan ja kivijalkaliikkeen toiminnot. Liiketoiminta on valmiina nykymarkkinaan, buustaus verkkokaupasta vielä puuttuu.
Nykyinen yrittäjä on kuitenkin nyt siirtymässä uuteen rooliin rakennus- ja sijoitusalan yritysryppäässä, joten putiikki on jäämässä ilman vetäjää,
Mahdollisuudet: verkkokaupan buustauksen myötä liikevaihdon lisäystä omasta aktiivisuudesta riippuen, lisämyyntimahdollisuudet b2b-kaupassa sekä mahdollisuudet laajentaa ja muuttaa tuotevalikoimaa oman näköiseksi sekä löytää uusia tuotteita, joita muut eivät vielä myy.
Osta tämä ihana kokonaisuus pelkällä varaston arvolla itsellesi ja kehitä, ylläpidä ja nauti ihanan liikkeen ilmapiiristä ja Vanhan Rauman tunnelmasta ja mahdollisuuksista.
Vanha Rauma on alue, jota kehitetään ja tuodaan isosti esille sen ainutlaatuisuuden vuoksi. Lisäksi Vanhan Rauman elinvoiman kehitykseen saadaan tukea julkiselta puolelta.
Ota yhteyttä ja mietitään yhdessä tästä sinulle hyvä kokonaisuus.