Jätä ilmoitus
Apua yrityksen myyntiin? Varaa ilmainen soittoaika
Valittu kieli:
Haluan tiedon, kun minua kiinnostavia yrityksiä tulee myyntiin
Tallenna hakuvahticlose

Yritykset, rakennusala

Viimeisimmät ilmoitukset
Myydään
PÖRSSINOSTO
Rakennustarvikkeet ja -palvelut

Myydään monialayritys Etelä-Pohjanmaalla

Yrityksen historiaa:   Verholine päätettiin perustaa 2005 syksyllä ja rekisteröitiin Ky:nä 2005 ja oli siten viimeinen, itsenäisen Peräseinäjoen, rekisteröity yritys. Yritys perustettiin Kaarina Niemen nimille ja hän aloitti tuolloin yksityisyrittäjänä. Juha Niemellä oli toiminimi J-Lasi jonka puitteissa hän teki Skaala Oy:n reklamaatio ja huolto töitä ikkunatehtaalle. Yhteistyössä Kaarinan kanssa aloitettiin Verholine toiminta parvekeverhoilla ja heti perään kaihdinliikkeelle ominaisilla tuotteilla, kaihtimet, rullaverhot, pystylamellin jne.   Perus kaihdinliikkeestä poiketen perustimme myymälän johon panostimme ison varaston verhotankoja sekä verhoihin liittyvät  tarvikkeet. Tarjolla oli myös pehmytverhot suoraan ompelijalta.   Liiketoimintamme kasvoi ja kehittyi vuosien mittaan, koko ajan olemme hakeneet eri tyyppistä toimintaa perus kaihdinliikkeen toiminnan tueksi. 2010-luvulle tultaessa olimme vahvasti mukana kerrostalo urakoissa, toimitimme ja asensimme kaihtimet, verhotangot ja osaan kiskot, lähes jokaiseen uuteen kohteeseen joita Seinäjoelle ja Vaasaan rakennettiin.   2012 isoin yksittäinen urakkamme oli Etelä-Pohjanmaan keskussairaalan Y-talo, joka oli suurin laajennus, sitten alkuperäisen keskus-sairaalan rakentamisen.  Kaihdinten ja kiskojen lisäksi toimitimme ja asensimme myös useita erikoistuotteitamme.   Vuonna 2023 Verholine Ky on alueensa suurin toimija tällä alalla. Alueemme kattaa Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan, kun kyseessä ovat kaihtimet, kiskot, pimennysverhot jne. perus tuotteet kouluille ja eri terveyden alan kohteisiin. Vuoden 2021 ja 2022 suurimmat yksittäiset kohteemme olivat Saarijärven uuden Koulu ja Kulttuurikeskuksen vaiheet 1. ja 2. Näihin toimitimme moottoriverhot, verhokiskot, sekä tekniset pehmyt verhot ripustettuna.   Vuonna 2023 olemme alueemme ja myös koko Suomen mittakaavassa, erittäin merkittävä ulkotilojen varustaja. Tähän kategoriaan kuuluvat: Lasitetut terassit, parvekelasitukset, avattavat pergolat, purjevarjot ja ulkopuoliset auringonsuojatuotteet, kuten screenverhot ja markiisit.   Lasialan osaaminen perustuu Juha Niemen taustaan lasi-alan toimijana, ensin työläisenä kahdeksan vuotta ja sitten LasiTiimi Oy:n osakkaana yhdeksän vuotta. Joten oli luonnollista ottaa myös tämä puoli mukaan toimintaamme. Nyt voimme tarjota asiakkaalle juuri sitä mitä hän terassilleen tai ulkotilalleen haluaa.   Vuoden 2023 suurimmaksi urakaksi muodostuu Vaasan Karhuntielle kaksi 7.krs. Kerrostalon kaiteet ja parvekelasitukset.   Verholine Ky:n liikevaihto oli vuonna 2022 ; 891 757,14 euroa sekä tyydyttävä tulos. Tämän vuoden liikevaihto oli heinäkuun lopussa 547 460 euroa.   Verholine Ky työllistää Juha Niemen lisäksi neljä vakituista, sekä kaksi toiminimellä toimivaa henkilöä.   Toinen omistajista Kaarina Niemi on jäänyt eläkkeelle päivittäisestä toiminnasta. Liiketoiminnan kasvaessa haemme sellaista sijoittajaa taikka uutta omistajaa, jolla tai joilla on näkemystä ja rohkeutta panostaa valmiiseen konseptiin ja luoda merkittävän toimijan koko suomen alueelle.   Toimimme jo nyt koko suomen alueella, mutta ne ovat enemmän satunnaisia kuin vakituisia kohteita. Meillä on oma maahantuonti lähes kaikille tuotteille, meillä on jälleenmyyjät Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla.   Olemme toimittaneet isoja purjevarjoja Helsingistä, Posiolle ja olemme toimittaneet screenverhoja Äkäslompoloon ja Inariin saareen.    Henkilökuntamme on sitoutunutta ja valmiita jatkamaan uusien omistajien kanssa kohti loistavaa tulevaisuutta. Toisaalta jokainen hyvä työntekijä pitää nykyään ansaita ja osoittaa, että heidän kannattaa jäädä juuri tämän yrityksen ja näiden johtajien palvelukseen.   Olemme konsultoineet Etelä-Pohjanmaan yrittäjien asiantuntijoita ja heidän arviointinsa perusteella, meidän pyyntihinta liiketoiminnan myynnistä on 220 000 euroa + varasto 20 – 30 000 euroa. Lisäksi Verholine Ky:llä on kaksi pakettiautoa Fiat Talento vm – 2022, sekä Toyota Proace vm – 2018, kumpikin auto on rahoituksella joka voidaan siirtää uudelle omistajalle, tai autot voidaan jättää kaupan ulkopuolelle.   Kiinnostuitko? Ota rohkeasti yhteyttä! Yhteydenotot käsitellään luottamuksellisesti.   Kunnioittavasti   Juha ja Kaarina Niemi Verholine Ky 1996780-1 Puurtajantie 15 H 8 60100 Seinäjoki verholine@verholine.fi www.verholine.fi www.purjevarjot.fi www.pergolat.fi
Seinäjoki
Myydään
PÖRSSINOSTO
Rakennustarvikkeet ja -palvelut

Komposiitti-ikkunoiden valmistus- ja liiketoiminta

WILMAikkuna Oy on tehnyt komposiitti-ikkunoita satoihin suomalaisiin koteihin, julkisiin rakennuksiin ja tehdashalleihin ympäri Suomen yli 20 vuoden ajan. Terve, maineeltaan hyvä ja luotettava liiketoiminta myydään nyt eläköitymisen vuoksi. Kauppa sisältää yrityksen tunnetun nimen, ikkunoiden tuotantokoneiston, varaston, toimitusketjun kontakteineen, laadukkaan verkkosivun sekä opastuksen liiketoiminnan pyörittämiseen. Tuotantomateriaalit hankitaan ulkomailta, joten yritystoiminta vaatii jonkin verran saksan tai englannin kielen taitoa. Kaikki ikkunat valmistetaan mittatilaustyönä. Komposiitti-ikkunat ovat helppohoitoisia ja ne sopivat sekä uudisrakennuksiin että remonttikohteisiin. Materiaalina komposiittimuovi on lähes huoltovapaa ja erittäin energiatehokas. Hintapyyntö 80 000 e + varasto. Henkilökuntaa 1-2 hlö. Tämä valmis ja toimiva yritys on oiva tilaisuus yrittäjähenkiselle jatkajalle tai laajentamismahdollisuus jo alalla toimivalle yritykselle. Ota rohkeasti yhteyttä ja kuule lisää!
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Sähköasennus ja -huolto

Monipuolinen sähköalan yritys Varsinais-Suomessa

Myydään asiantunteva ja arvostettu sähköurakointi-, sähköasennus- ja suunnitteluyritys Sähkö Nurmi Oy. Yrityksellä on jo pitkä, yli 60 vuoden historia. Projektimme koostuvat laajasta kirjosta uudisrakennuksia ja saneerauskohteita, mm. kouluja ja päiväkoteja. Asiakkainamme on rakennusliikkeitä, kuntia ja yksityisasiakkaita. Pitkäaikainen ja laaja yhteistyö suuren asiakkaan kanssa on merkki luottamuksesta ja kyvystämme toimia vaativissakin projekteissa.  Asiakaslähtöinen toimintatapamme ja tehokas projektinhallintamme takaavat laadukkaan ja aikataulussa pysyvän palvelun. Yrityksemme vahvuutena on vahva tunnettuus, hyvät referenssi sekä osaava ja motivoitunut nuori henkilöstö, joka on valmis tarttumaan haasteisiin.  Työllistämme yrittäjäpariskunnan lisäksi yhdeksän sähköalan ammattilaista. Toimistomme  sijaitsee vuokratiloissa Perniössä ja toimimme pääasiassa lähialueellamme Varsinais-Suomessa. Myynnissä on koko osakeyhtiö. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden jatkaa vahvaa perinnettä ja kasvattaa yritystä entisestään. Lisätietoja ja yksityiskohdat saat ottamalla yhteyttä myyjään.  Voit tutustua yritykseen osoitteessa: https://www.sahkonurmi.fi/
Osakkuudet
PÖRSSINOSTO
Muu rakennusalan yritys
SUOSITTU

Etsitään osakasta pitkän linjan maalausyritykseen

Tartu tilaisuuteen ja tule osakkaaksi kasvua hakevaan, pitkän linjan maalausyritykseen. Yritys toimii Etelä-Suomessa, pääasiassa Turun ja Tampereen lähialueella.  Rate-Maalaus Oy tarjoaa ammattitaitoista, kokonaisvaltaista maalauspalvelua niin kotitalouksille kuin yritysasiakkaillekin. Palvelutarjontaan kuuluu kaikki maalausalan palvelut suunnittelusta valmisteluihin ja toteutukseen, sisä- ja ulkotiloihin. Yritykseen kaivataan nyt lisävoimaa, joka mahdollistaa yrityksen kasvattamisen. Ensisijaisesti etsitään maalausalasta kiinnostunutta, myynti- ja markkinointihenkistä ihmistä, jonka osaaminen mahdollistaa tarvittaessa myös työmaalla työskentelyn. Neuvotellaan yksityiskohdista tarkemmin, ota yhteyttä niin keskustellaan lisää!
Etelä-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu rakennusalan yritys
599 000 €

Myydään maineikas lasitusliike yritys

Erinomainen tilaisuus alantoimijoille taikka yrittäjäksi alkavalle, jotka haluavat tarttua menestyvään liiketoimintakonseptiin ja jatkaa menestystarinaa. Yrityksen Vahvuudet: Pitkäaikainen Historia: Yritys on monen vuosikymmenen ajan menestyksekkäästi palvellut asiakkaita vuosien varrella ja on rakentanut vankkaa mainetta alalla.  Vakaa Asiakaskunta: Laaja ja uskollinen asiakaskunta, joka arvostaa palvelua, asiakaslähtöisyyttä sekä lopputuotantoa. Kannattavuus: on ollut jatkuvasti kannattava ja sen liikevoitto% (~15%) on alan keskiarvoa parempi Kokemus ja Osaaminen: Yrityksellä on kokenut ja omistautunut tiimi, joka on valmis jatkamaan menestyksekästä toimintaa uuden omistajan johdolla. Miksi: Yrittäjän eläköitymisen lähestyessä omistajuuden vaihdos on luonnollinen askel yritykselle. -Mahdollisuuden kasvattaa liiketoimintaa ja laajentua markkinassa. -Vankan ja uskollisen asiakaskunnan hyödyntämisen. -Toimivan ja kannattavan yrityksen jatkamisen.   Yrityksen hintapyyntö perustuu: 3x tuotto, substanssi sekä halliomistus Ota yhteyttä - teemme nda:n ja saat lisätietoja yrityksestä. Antti Kauppinen antti.kauppinen@herlevi-holding.fi , 0504680534
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu rakennusalan yritys
29 000 €

Myydään talotekniikan ja rakentamisen ohjelmistoyritys

Suurin osa työmaalla tehtävistä merkinnöistä ja muistiinpanoista tehdään edelleen perinteisin menetelmin kynällä paperille. Paperipiirustusten versionhallintaan sekä käsin tehtyihin punakynämerkintöihin liittyy kuitenkin useita ongelmia. Työmaaolosuhteissa paperisten dokumenttien hallinta on vaikeaa, paperit hajoavat, repeävät ja häviävät. Useille tulosteille tehtyjen muistiinpanojen hallitseminen vie aikaa ja aiheuttaa merkittäviä kustannuksia.Lieke Sovellus korvaa paperiset piirustukset työmaalla ja mahdollistaa punakynäpiirtämisen, valokuvien tallentamisen ja dokumenttien jakamisen digitaalisesti. Näin asentajalla ja työnjohtajalla on aina ajantasainen suunnitelma mukanaan ja punakynämerkinnät tallessa.Yrityksellä on asiakkaita noin parikymmentä, ja kasvupotentiaali on merkittävä. Kilpailijoista ehdottomasta suurin on perinteinen paperi. Rakennusalan digitalisaatio kuitenkin kehittyy kiihtyvällä tahdilla ja alan yritykset etsivät aktiivisesti helposti omaksuttavia digitaalisia ratkaisuja. Tämä yritys sopii hyvin ostajalle, jolla on ohjelmistoalan, rakennusalan tai myynnin osaamista.Koodausosaaminen ei ole välttämätöntä, koska ohjelmistokehitykseen on yhteistyökumppani olemassa. Sen sijaan into liiketoiminnan kehittämiseen ja myyntityöhön ovat merkittävimmät voimavarat, joita uudelta omistajalta on hyvä löytyä. Tämänhetkisessä rakennusalan suhdanteessa on erittäin hyvä hetki ottaa yritys haltuun ja valmistautua voimakkaaseen kasvuun rakennusalan taas noustessa.Yritys on myynnissä nykyisten omistajien jäädessä eläkkeelle ja keskittyessä muihin tehtäviin. Yrityksen omistajat ovat valmiita auttamaan uutta omistajaa yrityksen toiminnan kehittämisessä sekä siirron helpottamisessa ja perehdytyksessä. Yrityksen perustoiminta on varsin kannattavalla pohjalla: vuosiliikevaihto on hieman päälle 40 000 e ja minimiin painetut kiinteät kulut noin 15 000. Tässä valmis ja testattu konsepti, asiakkaiden arvostama tuote ja valmis liiketoiminta skaalattavaksi. Ota rohkeasti yhteyttä, niin keskustellaan lisää!
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Saneeraus ja remontointi

Rakennusliike pääkaupunkiseudulla

Pitkään toiminut ja hyvämaineinen rakennusliike pääkaupunkiseudulla hakee toiminnalleen jatkajaa. Tarjolla erittäin hyvä mahdollisuus jatkaa ja kehittää yhtiötä erinomaisista lähtökohdista! Yritys on ollut toiminnassa noin 20 vuotta ja sillä on laaja asiakaskunta sekä vakiintuneet yhteistyökumppanit. Yhtiöllä on juuri käynnistymässä pitkäaikainen rakennusprojekti, joten työtilanne on turvattu jo pitkälle tulevaisuuteen. Työtilanne ja tilauskanta on erinomainen, sillä kysyntää yrityksen palveluille on liiankin kanssa. Yritystoimintaa on siis halutessaan mahdollista myös kasvattaa nykyisestä. Yhtiö harjoittaa kaikenlaista rakennusalan toimintaa ja hoitaa usein esimerkiksi asuntojen rakennusprojektit alusta loppuun. Yritys työllistää yrittäjän lisäksi tällä hetkellä neljä vakituista työntekijää. Liikevaihto on ollut viime tilikausina noin miljoona euroa vuosittain. Yhtiön kannattavuus ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla, Bisnoden luottoluokitus on paras mahdollinen. Yhtiöllä on paljon hyväkuntoista kalustoa, eikä lähitulevaisuudessa ole tarvetta tehdä suuria investointeja. Yrityksellä on hyvä maine, erittäin ammattitaitoinen henkilökunta sekä pitkän historian aikana rakennettu laaja yhteistyöverkosto. Yrityskauppa haluttaisiin toteuttaa ensisijaisesti osakekauppana. Kysy rohkeasti lisätietoja oheisella yhteydenottolomakkeella! Tarkemmat lisätiedot edellyttävät salassapitosopimuksen allekirjoittamista.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Talonrakennus
15 000 €

Myydään Rakennusliike Markson Oy

2003 perustettu Oy.  Myydään eläkkeelle siirtymisen vuoksi. Yhtiö on velaton eikä takuuaikaisia kohteita ole. Ei keskeneräisiä työkohteita.  Luottoluokitus on hyvä. Kirjanpito Netvisorin.   
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
LVI-asennus ja -huolto

Lämpöpumppujen myynti-, asennus- ja huoltoliiketoiminta

Myydään Turun talousalueella toimivan tuottoisan talotekniikka-alan yrityksen liiketoiminta tarjousten perusteella, nykyisen yrittäjän eläkkeelle siirtymisen vuoksi. Yritys on keskittynyt uusiutuvaan energiaan perustuvien energiaratkaisujen myyntiin, asennukseen ja huoltoon (lämpöpumput). Yritys myy ja toteuttaa uusiutuvaan energiaan perustuvat energiaratkaisut yksityishenkilöille, yrityksille ja taloyhtiöille eri toteutustavoilla niin lämmitykseen kuin viilennykseen liittyen. Yritys hyödyntää asentamissaan energiaratkaisuissaan yleisimpiä tunnettuja ja haluttuja ekologisia energiaratkaisuja. Yrityksen palvelut ja tuotteet vastaavat tämän päivän ja tulevaisuuden kysyntään toimialalla. Yrityksellä on sopimukset alan tukkureiden kanssa sekä jälleenmyyntisopimukset useiden alan toimijoiden kanssa. Yrityksen brändi ja markkina-asema on vahva, sillä onkin alan parhaat ja tunnetuimmat tuotemerkit sen takia yritys onkin alansa menestyjä. Toiminnan kasvupotentiaali on suuri ja sen liikevaihdon kasvu olikin vuonna (2021) lähes 50 % ja viime vuonna (2022) hieman yli 20 %. Yritys on perustettu vuonna 2009 ja sen toiminta on jatkunut menestyksekkäästi tähän päivään asti Turun ympäristössä. Yritys tekee hyvää tulosta ja on vakavarainen. Yrityksellä on Asiakastieto Oy:n ja Bisnode Oy:n myöntämä paras AAA-luottoluokitus ja se kuuluu asiakastiedon "Suomen Vahvimmat" -ohjelmaan, lisäksi se on Vastuu Group Oy:n virallisesti hyväksymä "Luotettava Kumppani" -yritys. Yrittäjä työskentelee kahden osa-aikaisen asentajan ja yhteistyökumppaneiden avulla. Käytännössä yrittäjä hoitaa niin myynnin kuin asiakaskäynnitkin yksin. Nykyinen yrittäjä on siirtymässä eläkepäiville, mutta on valmis jäämään tarvittaessa auttamaan ja opastamaan uutta yrittäjää alkuun, joten uusi yrittäjä pääsee mainiosti mukaan liiketoimintaan, kunhan omaa oikean asenteen sekä kiinnostuksen yrittäjyyteen sekä uuden oppimiseen. Liiketoiminnan nopean kehittämisen kannalta olemassa oleva talotekniikka-alan yritys tai osaava kaveriporukka ovatkin otollisimmat ostajat. Yritystoiminta sopii kuitenkin myös yksittäiselle osaavalle ja motivoituneelle uudelle tai vanhemmallekin yrittäjälle. Yritys on kannattava, joten liiketoiminnan oston takaisinmaksuaika on melko lyhyt. Kysy lisää ja tee tarjous rohkeasti! Käsittelemme tarjoukset sitä mukaa kun ne saapuvat. Nyt siis kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä.
Ostetaan
PÖRSSINOSTO
Sähköasennus ja -huolto

Tuottava sähköurakointiliike

Olemme lähesä 20 vuotta alalla toiminut korkean teknologian yritys, joka toimittaa erilaisia uusiutuvaan energiaan perustuvia järjestelmiä kotitalouksille, kiinteistöille, maatalousyrityksiin ja teollisuudelle. Toimintamme laajentamiseksi ja vahvistamiseksi olemme etsimässä pääasiassa sähköurakointiin keskittynyttä toimintansa vakiinnuttanutta kannattavaa, liikevaihdoltaan n. 1 - 1,5 MEUR yritystä. Jos olet harkitsemassa yrityksestä luopumista, ota rohkeasti yhteyttä.
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu rakennusalan yritys
350 000 €

Myydään uudis- ja korjausrakentamisen monitoimija

SISÄ-SAVON RAKENNUSPARI OY myy rakennustarvikkeita ja tuottaa monipuolisia rakentamispalveluja. Uudisrakennus- ja korjaustoimintaa sekä rakennustarvikemyyntiä ja -vuokrausta harjoittava yritys etsii jatkajaa nykyisen omistajan jäädessä eläkkeelle. Yritys toimii hyvien kulkuyhteyksien varrella Suonenjoella, Sisä-Savossa. Toimitilat sijaitsevat keskeisellä paikalla ja ne voidaan joko vuokrata tai myydä jatkajalle. Lämmintä myymälä- ja hallitilaa on noin 500 m² ja lisäksi kylmää varastotilaa noin 340 m². Yrityksellä on tarvittava konekanta, jotta asiakkaalle voidaan tarjota kaikki rakentamiseen liittyvät palvelut lukuun ottamatta LVI- ja sähkötöitä. Hyvämaineisella yrityksellä on voimassa olevia sopimuksia sekä tilauskantaa.  Yritykselle on muodostunut 28 toimintavuoden aikana hyvä yhteistyöverkosto sekä vakiintunut yritys- ja yksityisasiakaskunta. Yrityksessä työskentelee sesongin mukaan 11–15 ammattitaitoista ja sitoutunutta henkilöä.  Nykyinen yrittäjä voi perehdyttää toimintoihin, jotta siirtymä sujuu jouhevasti. Lisätietoja salassapitosopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.  Sijainti: Pohjois-Savo Liikevaihto: 1.000.000 € Käyttökate: 80.000 € (oikaistu) Henkilökunta: 3 (keskimäärin) Yhteydenotot: Jan Kontiainen, p. 040 555 4348, jan.kontiainen@yrittajat.fi Kaupan kohde: Osakekanta Hinta: 350.000–450.000 € (riippuen tasetilanteesta kaupantekohetkellä)
Suonenjoki
Myydään
PÖRSSINOSTO
Talonrakennus

Pitkään toiminut rakennusliike

Rakennusliike etsii jatkajaa nykyisen omistajan jäädessä lähivuosina eläkkeelle. Kyseessä on rakennusalan yritys, joka tekee peruskorjausten, saneerausten ja timanttiporausten lisäksi myös omaa uudistuotantoa: rivitaloja ja kerrostaloja. Yrityksellä on hyvä yhteistyöverkosto ja olemassa olevaa tilauskantaa. Yritys toimii Pirkanmaan ja Hämeen alueilla.  Sopimuksen mukaan myydään yrityksen osakekanta tai tehdään liiketoimintakauppa. Yrityksellä on runsaasti kalustoa, koneita ja laitteita, joita voidaan sisällyttää liiketoimintakauppaan sovitusti. Yrityksellä on tilat, joissa on myös muita vuokralaisia. Uusi yrittäjä voi ostaa tai vuokrata tilan.  Yrityksessä työskentelee yrittäjän lisäksi tällä hetkellä neljä työntekijää, jotka jatkaisivat myös yrittäjän vaihduttua. Nykyinen yrittäjä voi tarvittaessa jatkaa mukana toiminnassa sopimuksen mukaan. Urakkatyövoimana on ollut sekä toiminimiyrittäjiä että määräaikaisissa työsuhteissa olevia työntekijöitä.  Ota yhteyttä yhteydenottolomakkeen kautta, niin keskustellaan lisää.
Myydään
PÖRSSINOSTO
LVI-asennus ja -huolto

Täyden palvelun LVI-liike Kangasniemellä

Puulan Putki Oy on täyden palvelun LVI-liike. Se on toiminut hyvällä liikepaikalla jo yli 30 vuotta Kangasniemellä. Hyvämaineinen yritys tekee vaativia LVI-asennuksia ja -urakointia saneeraus- sekä uudisrakentamiskohteissa eri puolella Etelä-Savossa ja Keski-Suomessa. Suurin osa asiakkaista ovat yrityksiä ja taloyhtiöitä, mutta myös yksityisasiakkaita on paljon. Asiakasrekisteri on yrityksen pitkän historian, ammattitaitoisen henkilöstön ja laadukkaan toiminnan vuoksi hyvin laaja ja monipuolinen. Kaupan toteutus tapahtuu liiketoimintakauppana. Kauppaan kuuluvat yrityksen liiketoiminta, kalusto, myymälävarasto sekä olemassa olevat referenssit ja asiakassuhteet. Yrityksellä on erittäin hyvät mahdollisuudet kasvattaa liiketoimintaa tulevaisuudessa osaavan uuden yrittäjän käsissä. Yrityksen liiketoiminnan häiriöttömän jatkon varmistamiseksi nykyinen yrittäjä on valmis tukemaan yritystä jatkajan ajatusten mukaisesti myös omistajanvaihdoksen jälkeen. Nykyinen omistaja pystyy tarjoamaan merkittäviä työkohteita uudelle omistajalle. Yritys toimii omissa tiloissa, mutta nykyinen yrittäjä voi alussa myös jatkaa kiinteistön omistajana ja vuokrata tilat jatkajalle.
Keski-Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Rakennustarvikkeet ja -palvelut

Black Belt konekiinnikkeiden myyntiliiketoiminta

Myydään laadukkaiden ja kilpailukykyisten Black Belt konekiinnikkeiden myyntioikeus Suomeen. Tässä erinomainen mahdollisuus työllistää itsensä hyvin tuloin tai laajentaa toimivan yrityksen tuotevalikoimaa!  Black Belt on kiinnittämisen edelläkävijä monilla eri alueilla. Kiinnikkeillä on erinomainen yhteensopivuus valtaosaan markkinoilla olevista koneista. Tuotteet ovat ympäristöystävällisiä, CE-merkittyjä ja niillä on erittäin korkea asiakastyytyväisyys. Hyvä saatavuus ja joustava tehdas.  Laaja asiakaskunta koostuu tukkuliikkeistä, talotehtaista ja suuremmista rakennusliikkeistä. Tuotteita on myyty jonkin verran myös nykyisen toimijan omasta myymälästä, joka ei siirry kaupassa. Uudella toimijalla on halutessaan mahdollisuus myydä konekiinnikkeitä myös omasta myymälästä.  Kauppaan sisältyy Black Belt konekiinnikkeiden myyntioikeussopimus, tuotevarasto, asiakasrekisteri ja perehdytys. Myyntioikeussopimus kattaa yksinoikeudella koko Suomen ja se on siirrettävissä uudelle toimijalle. Myyntioikeutta on mahdollista laajentaa koskemaan myös Pohjoismaita ja Baltian maita. Ei siirtyviä työntekijöitä.  Tämä mahdollisuus sopii erinomaisesti aktiiviselle ja kasvuhaluiselle yrittäjälle, joka haluaa kasvattaa toimintaa.  Soveltuu hyvin laajennukseksi toimivan yrityksen tuotevalikoimaan tai yrittäjälle, joka haluaa työllistää itsensä hyvin tuloin. Myynnin syynä on yrityksemme entistä vahvempi keskittyminen päätoimialaamme eli timanttityökalujen valmistukseen ja myyntiin.  Loistava mahdollisuus työllistää itsensä kannattavasti ja laajentaa yritystoimintaa! Ota yhteyttä!   
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Saneeraus ja remontointi
50 000 €

Myydään remonttien kilpailutussivuston digialusta

Myydään kehittyvä, nopea ja luotettava kilpailutussivuston liiketoiminta jossa yhdistämme asiakkaan ja tekijän vaivattomasti. Innovatiivisen digialustan avulla rakennus-, ja remonttialan kysynnän ja tarjonnan parempaa kohtaamisesta ratkaisemaan yritys etsii uutta omistajaa koko liiketoiminnalle.    Alusta on skaalautuva myös kv-markkinoita ajatellen erittäin hyvin.   Yritys on rakentanut neljässä vuodessa vahvan perustan yritystoiminnalle, hallitulle kasvulle ja todentanut liiketoimintamallin toimivuuden. Liiketoiminnalla on vakaat, pysyvät kuukausilaskutteiset asiakkaat, jolla asiakaskuntaa löytyy ympäri Suomen. Palvelun käyttäjinä toimivat mm. rakennus- / remonttialan tekijää tarvitsevat kuluttaja asiakkaat, taloyhtiöt ja yritykset. Tällä hetkellä alustalla n.50 kpl kk-laskutettavia yritysasiakkaita. Alusta on toimiva, mutta vaatii lisää markkinointipanostusta noustakseen seuraavalle tasolle. Pienellä panostuksella saatu mm. hyvä google näkyvyys. Tämä myynti tarjoaa sinulle mahdollisuuden päästä alalle heti valmiilla asiakaskunnalla. Koko yrityksen ja liiketoiminnan hinta on 90 000€.    Ota yhteyttä, niin kerromme lisää tästä ainutlaatuisesta mahdollisuudesta.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
LVI-asennus ja -huolto

Erittäin kannattava LVI-alan liike ( Sodankylä)

Myydään AAA-luottoluokituksen omaava Talotekniikka-alan yrityksen liiketoiminta joka on alueen markkinajohtaja. Talotekniikkaurakoinnin palveluita ovat putki- ja ilmastointiasennukset sekä lvi-järjestelmien huolto- ja korjaustyöt. Teollisuus- ja yrityskohteiden lisäksi palvellaan myös yksityiset henkilöt sekä vanhoissa että uusissa kohteissa. Yritys hoitaa ammattitaidolla myös kaukolämpötyöt ja vaativatkin putkihitsaustyöt.  Kokenut henkilökunta huolehtii kaikenlaisista lämpöön, veteen tai ilmastointiin liittyvistä asennuksista, kunnostuksista ja uusimisista. Tarkemmat tiedot saa salassapitosopimuksen jälkeen yritysvälittäjältä: Suomen Liiketoimintakaupat,  Vesa Lepppänen  0400538862, vesa.leppanen@wbl.fi liiketoimintakaupat.fi
Sodankylä
Osakkuudet
PÖRSSINOSTO
Muu rakennusalan yritys
5 000 €

Rakennusalan kansainvälinen innovaatio

Olemme patentoineet ensimmäisenä maailmassa täysin uudenlaisen innovaation erittäin suurille kansainvälisille rakennusalan markkinoille. Innovaatio on uudenlainen ratkaisu, joka viilentää kuumissa maissa huoneilmaa noin 20 %. Innovaatio tarjoaa merkittävän edistysaskeleen rakennusalalle ja saneerausalalle ilmaston lämmetessä ja aikana, jona energian hinta on korkea, ja vihreä siirtymä vaatii energiatehokkuuden parantamista. Kaikesta maailman sähköntuotannosta noin 10% kuluu rakennusten jäähdyttämiseen. Innovaatiomme avulla tuotteemme jakelijat saavat todella vahvat myyntiargumentit ja samalla ison markkinan ympäristökuormitus vähenee merkittävästi. Tuotekehityksemme on loppusuoralla, kaupallistaminen alkaa pian. Käymme parhaillaan neuvotteluja monien alan suurimpien, kansainvälisten yritysten kanssa. Markkinapotentiaalimme on valtavan suuri, meillä on useita tuotekategorioita, joihin innovaatiomme sopii.  Meillä on edellytykset tehdä erittäin kannattavaa liiketoimintaa ja samalla suuri kansainvälinen ympäristöteko. Tiimissämme on vahvaa suomalaista alan osaamista. Tavoitteenamme on kasvaa erittäin suurilla markkinoilla hyvinkin nopeasti. Vaihtoehtona on myös nopea exit tai osaexit jo vuonna 2024-2025. Vaikka innovaatiomme on suojattu patentilla, esittelemme sitä rajoitetusti ja vain henkilöille, jotka allekirjoittavat salassapitosopimuksen.
Koko Suomi
Myydään
PÖRSSINOSTO
Muu rakennusalan yritys
30 000 €

Osakkuus rakennuttamisen valvontayhtiöön

Pitkään (v;sta 1991) toiminut yhtiö, jolla on pitkäaikainen sopimus rakennuttamisen sähkötöiden valvontaan.  Etsitään ammattitaitoista osakasta helpottamaan osakkaan eläkkeelle siirtymistä noin vuoden kuluttua.  Toiminta-alue lähinnä Etelä-Suomi (kohteita myös Länsi-Suomessa).
Etelä-Suomi
Kohteet 1 - 18 hakutuloksista

Tee ilmainen hakuvahti

Pysy vaivattomasti ajan tasalla kiinnostavista kohteista. Saat meiltä sähköpostiisi tiedon aina, kun hakuasi vastaava kohde julkaistaan. 

TEE HAKUVAHTI NYT
  • 1
    Luo tunnukset
  • 2
    Valitse hakuehdot
  • 3
    Saat sähköpostiisi hakuusi sopivat ilmoitukset
TEE HAKUVAHTI TÄSTÄ
loder image